Siirry sisältöön

Vuosi vaihtui Jokiniemessä varsin rauhallisissa merkeissä. Pieni lepo teki hyvää ja nyt lähdetään virkeänä kohti uutta vuotta 2023. Toivottavasti myös Sinä saatoit nauttia leppoisasta Joulunajasta läheistesi kanssa.

Vuoden pimein aika on ohi. Vanhan sanonnan mukaan tapanina päivä oli jo kukonaskeleen pidempi ja tästä kevättä kohden mentäessä päivä jatkuukin vauhdilla. Lisääntyvä päivänvalo ja horisontin takaa pilkistelevä aurinko piristävät ja lisäävät energisyyttä. Niinpä yöllinen pimeys onkin pikemminkin lahja ja mahdollisuus pieneen löytöretkeen. Kun katuvalot eivät häiritse, voit kirkkaana talvi-iltana nähdä tähdet ja hyvällä tuurilla myös revontulet. Erityisen hienoa on ulkoilla talvisessa luonnossa täydenkuun aikaan, joka on muuten juuri meneillään. Nautitaan siis tästä erityislaatuisesta vuodenajasta!

Luonto ja maisema Jokiniemessä on jo ihanan talvinen, lunta on vuodenaikaan nähden normaalisti eli noin 30cm.. Liukulumikengillä liikkuessa et tarvitse tampattuja polkuja etkä reittejä vaan voit suunnata kulkusi metsään, pelloille tai järvelle vapaasti fiiliksen mukaan. Ota mukaan eväät, pidä matkalla taukoa ja tee tulet johonkin vastaantulevista tulipaikoista. Jokiniemessäkin on pari mukavaa taukopaikkaa. Meiltä voit varata liukulumikengät ja valmiit eväät luontoretkelle

Ota mukaan myös sukset tai lainaa meiltä, Jokiniemen lähimaastossa on parin kilometrin mittainen latu leppoisalla profiililla.

Matka23-messut Helsingissä 19.-21.1.23 osasto 6g9

Matka alkaa haaveilusta. Askeleen lähempänä lomaa ollaan kun selaillaan blogeja ja esitteitä, kuulostellaan kavereiden kokemuksia ja kerätään tietoa mielenkiintoisista kohteista. Tammikuun Matka23- messut Helsingissä kerää monet kohteet saman katon alle ja myös Jokiniemen Matkailu on messuilla mukana. Meidät löytää Iisalmi ja tienoot- osastolla 6g9. Voit tavata meidät henkilökohtaisesti torstaista lauantaihin aamupäivisin. Tervetuloa moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia!

Messujen ajan 10% alennusta majoituksesta

iisalmi ja tienoot-osastolla esittelee alueemme käyntikohteita ja tapahtumia. Tarjolla on myös juusto- ja juomamaistatuksia sekä Onnenpyöräarpajaiset unohtamatta räväköitä messutarjouksia. Messujen ajan 19.-21.1.23 saat verkkokaupassa koodilla MATKA23 10% alennuksen Jokiniemen Matkailun majoituspalveluista. Tarjous koskee vain uusia varauksia.

Talviloma mökillä kaukana kiireestä, lähellä luontoa

Hyödynnä messutarjous ja varaa seurueellesi mukava majoitus talvilomalle. Jos olet matkalla perheen ja lemmikkien kanssa, suosittelemme majoittumista mökillä. Valitse on joko tunnelmallinen kelomökki, Ankkuri tai moderni ja tilava Koukku-mökki. Molemmissa mökeissä on kolme makuuhuonetta.

Lomatalo Haaviin mahtuu isompikin kaveriporukka saman katon alle sillä siinä on kuusi makuuhuonetta. Lomaohjelmaan sisältyy runsaasti ulkoilua talvisessa luonnossa, rentoa yhdessäoloa ja lautapelien pelailua. Kokataan yhdessä ja nautitaan hyvästä ruoasta. Päivän päätteeksi saunotaan ja nautitaan rentouttavasta kylvystä porealtaassa. Lomatalo Haavista voit varata myös yksittäisiä huoneita ja se sopii hyvin myös "puolimatkan krouviksi" matkalla pohjoiseen.

Tulossa Hyvän Olon Retriitti

Maaliskuussa järjestämme yhteistyökumppanimme kanssa kaksipäiväisen Hyvän Olon Retriitin. Se Sinun irtiottosi arjesta, mahdollisuus tutustua omaan sisimpään ja kuulla mitä Sinulle oikeasti kuuluu, olla läsnä itsellesi. Retriitin ohjaajana toimii vyöhyketerapeutti, erä- ja luonto-opas Päivi Korhonen.