Siirry sisältöön

Mökkeily ja maaseutumatkailu kuuluvat suomalaiseen kesään. Myös lemmikit rakastavat luonnonläheistä lomaa. Aamulenkit ja iltapissutukset hoituvat kätevästi ja ympäristössä on kuonolle kiinnostavaa tutkittavaa.

Majoitamme koko perheen, myös tassuväen. Kaikki mökkimme ovat lemmikkiystävällisiä ja nyt myös lomatalo Haavissa on huoneita, joissa voit majoittua yhdessä karvakaverisi kanssa.

Varmista lemmikkihuoneiden saatavuus ennakkoon majoittuessasi lomatalo Haavissa

Yhä useammassa perheessä on lemmikki, joka matkustaa yhdessä muun perheen mukana. Myös koirat tykkäävät luonnonläheisestä ja rauhallisesta majoituksesta ja meiltä onkin paljon kyselty mahdollisuutta yöpyä lomatalo Haavissa lemmikin kanssa. Olemme nyt avanneet Lomatalo Haaviin huoneita myös lemmikkien kanssa matkustaville. Alkuun kokeiluluontoisesti kesän ajan , jatkosta päätetään kokemusten ja saadun palautteen perusteella. Toivotaan että yhteiselo sujuu sopuisasti ja erilaisuutta kunnioittaen.

Ymmärrämme myös sen, että kaikkia karvaisten kavereiden seura ei ilahduta tai ole ole vaikkapa terveydellisistä syistä hyväksi. Siksi olemme järjestäneet niin, että lemmikkihuoneisiin kuljetaan omasta sisäänkäynnistä eikä lemmikkejä saa viedä yhteisiin tiloihin. Huoneovet pidetään kiinni ja ihmiskaverin tulee huolehtia, ettei lemmikki livahda luvattomille reissuille myöskään terassin kautta. Tilarajoituksia on noudatettava myös silloin, kun talo on varattu yksityiskäyttöön.

Lemmikkihuoneita on saatavilla rajoitettu määrä. Varmista siis saatavuus aina ennakkoon joko soittamalla 0400 811 266 tai sähköpostilla info@jokiniemenmatkailu.fi. Lisämaksu 20,00€/lemmikki/ viipymä

Lemmikki mukaan mökille

Varatessasi mökkimajoitusta verkkokaupasta klikkaa samalla ostoskoriin myös Lemmikki lomailee- tuote. Helppoa, vai mitä!

Lisämaksu 20,00€/ lemmikki/ viipymä

Älä jätä lemmikkiä yksin huoneeseen tai mökille

Vieras ympäristö saattaa aiheuttaa lemmikistä levottomuutta ja stressiä, älä siis jätä lemmikkiä yksin huoneeseen tai mökkiin. Ota matkalle mukaan lemmikin oma peti tai tuttu viltti, se rauhoittaa.

Koiranomistajan tulee muutoinkin huolehtia, ettei lemmikki aiheuta vahinkoa omaisuudelle tai häiriötä naapurille. Mikäli näin kuitenkin kaikesta huolimatta pääsee käymään, on omistaja/ haltija täysimääräisesti vastuussa lemmikin aiheuttamista vahingoista.

Näistä asioista lemmikinomistajat aina silloin tällöin meiltä kyselevät

Punkit

Muista hankkia koiralle punkkikarkote, näillä alueilla on tavattu punkkeja. Varsinkin keväisessä kuloheinässä niitä saattaa olla riesaksi asti. Käy myös päivittäin koiran turkki läpi ja poista mahdolliset punkit. Punkit olisi hyvä poistaa mahdollisimman pian, jotta ne eivät ehdi levittää sairauksia. Sairaudet voivat levitä koiraan punkin oltua kiinnittyneenä yli 24 tuntia. Osa punkkikarkotteista auttaa pitämään myös muut hyönteiset kuten hyttyset loitolla.

Käärmeet

Jokiniemessä ei käärmeitä ole nähty, mikä on varmasti huojentavaa niin lemmikinomistajista kuin marjastajistakin. Mikäli retkeilette laajemmalla alueella niin on kuitenkin hyvä huomioida, että kyyn purema on koiralle vaarallinen eikä koiraa kannata päästää liikkumaan vapaana valvomatta. Useimmiten lemmikki selviää kyyn puremasta eläinlääkärin hoidon avulla. Vaarallisin puremakohta on tassu, sillä silloin myrkky voi levitä nopeasti koiran koko kehoon. Kuonoon osuneen pureman paranemisennuste on yleensä hyvä.

Uiminen ja sinilevä

Uiminen on hyvä tapa viilentää koiraa helteellä ja moni koira nauttii uimisesta ja siihen Jokiniemessä onkin erinomaiset mahdollisuudet. Koiraa ei kuitenkaan saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on sinilevää, sillä koiralle voi tulla vaarallinen sinilevämyrkytys. Sinilevää saattaa Onkivedelläkin kertyä rannoille ja poukamiin loppukesästä, vesistöjen lämmettyä.

Jos koirasi on vesipetojen sukua ja tykkää uida, varaa sille mukaan oma pyyhe.

Hyttyset ja ampiaiset

Yleensä yksittäinen hyttysen tai ampiaisen pistos ei ole koiralle vaarallinen. Kuten ihmisellä, pistos voi kutista ja punoittaa hieman, mutta paranee itsestään. Osa koirista on puremille herkkiä ja voi saada allergisen reaktion, erityisesti jos koira saa useamman pistoksen kerralla. Mikäli oireet ovat voimakkaat, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Koiran ensiapu

Kuopiossa (n 50km) saat lemmikillesi apua 24/7 Savon Murre- eläinklinikalta.

Virka-aikana lähin eläinlääkärin vastaanotto on Maaningalla (18km) Maalaiseläinlääkäri ja Lapinlahdella, n.25km:.

Lapinlahden vastaanotto:

ajanvaraus- ja neuvonta-aika ark klo 8-9 alla olevista numeroista
Asematie 8, 73100 Lapinlahti

Eläinlääkäri Ida Hirsjärvi 044 740 1449 (poissa, sijainen Riina Röpelinen, Sistinja Hanhisalo ja Olga Eronen)
Eläinlääkäri Ekaterina (Katja) Dzhaman 044 740 1448